Suistuminen pulaan

Kaksikymmenluvun loppupuoli oli vilkkaan toimeliaisuuden aikaa. Valistustoiminta ja seuratoiminta eli maaseudulla voimakkaana. Suomen rahan arvo oli sidottu kultaan vuonna 1925 ja sen uskottiin takaavan markan vakauden. Kysyntä kasvoi, tuotanto kasvoi, hinnat nousivat, osakkeitten arvo kohosi.

Ylikuumenemista seurasi vastaisku. Vuonna 1928 saatiin huono sato, jouduttiin suurimittaiseen viljantuontiin. Samanaikaisesti voimakkaasti kasvanut sahatavaran vienti joutui vaikeuksiin Neuvostoliiton palatessa läntisille sahatavaramarkkinoille. Hinta laski. Tuonti kasvoi ja vienti supistui, valuuttavaranto heikkeni ja rahatalouden likviditeetti kiristyi. Vaikeimpia olivat vuodet 1930 ja 1931, jolloin bruttokansantuotteen volyymi laski yhteensä noin 4 prosenttia. Työttömyys kohosi pahimmillaan maassa arvioidaan olleen noin 120 000 työtöntä. Vaikeuksiin olivat ajautuneet myös kymmenettuhannet pienviljelijät, joiden toimeentuloa vaikeutti metsätöiden loppuminen. Maatalouden suurimmaksi ongelmaksi tuli kantohintojen romahdus yhdessä maataloustuotteitten hinnanlaskun kanssa. Pahimmillaan vuonna 1931 kantohintatulot putosivat lähes 80 prosenttia, maataloustuotteitten hinnat 30 prosenttia vuoteen 1927 verrattuna. Erityisesti velkaantuneet viljelijät ajautuivat ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin. Tulot eivät riittäneet velkojen maksuun ja seurauksena oli maatilojen suistuminen vararikkoon. Tilojen pakkomyynnit kääntyivät nousuun jo vuonna 1928 ja kaikkiaan pulavuosina joutui pakkohuutokauppaan noin 15 100 maatilaa. Viitisen prosenttia maan kaikista maatiloista teki konkurssin. Täällä Loimaan seudulla hyviäkin tiloja joutui paljon myyntiin takausten takia.

 

Vuonna 1931irtaannuttiin kultakannasta ja markka devalvoitui noin 15 prosentilla puntaan ja Ruotsin kruunuun verrattuna.

 

Tämä tiesi uusia vaikeuksia. Keskuslainarahasto oli ottanut vuonna 1930 suuren kultakantaan sidotun frangilainan. Lainan avulla maanviljelijät olivat voineet vaihtaa lyhyitä ja korkeakorkoisia alinojaan pitkiksi ja matalakorkoisiksi. Kun markka nyt devalvoitiin, osoittautui ulkomainen valuuttalaina erittäin epäedulliseksi.

 

Maassa syntyi levotonta poliittista liikehdintää, johon valtiovallan oli vastattava. – Loimaan pulamiehistä tuli tunnettu käsite. Rahalaitosten taloudellinen tilanne vakautettiin korkosopimuksella vuonna 1931 ja alkoi rahamarkkinoiden säännöstely, joka kesti 1980-luvun lopulle saakka. Suomen pankki määritteli pankkien varmat tuotot ja pankit puolestaan huolehtivat yhteiskunnan rahanhuollosta. Luottojen ja talletusten keskikorot säädeltiin.

 

Osakeyhtiö Maakiinteistöpankki järjestettiin uudestaan huolehtimaan ahdinkoon joutuneiden maanviljelijöiden luotto-oloista; vientipalkkioita järjestettiin kanamunille, pekonille, voille ja juustolle sekä säädettiin jauhatuspalkkio kotimaiselle viljalle; valtion varoista myönnettiin halpakorkoisia lainoja ja avustuksia viljelijöille ja heidän yhtymilleen sekä myönnettiin oikeus kiinnitettyjen velkojen entistä suurempaan vähentämiseen verotuksessa. – Suurin osa maanviljelijöiden veloista, 83 prosenttia, oli ollut lyhytaikaisia ja takausten varassa. Vuoden 1930 tienoilla niistä maksettiin korkoa 10 – 12 prosenttia. Nyt lyhytaikaisia velkoja pyrittiin vakauttamaan pitkäaikaisiksi, korkoja alentamaan ja kiinnitysvakuutta käyttämään entistä enemmän.

Copyright Loimaa-Seura r.y.  -  Tietosuojaseloste  -  Palvelun toteutus: JPmedia