Näyttelyt 2008

Kotiseutumuseon kesänäyttely 2009

7.6. alkaen

 

Näyttelyyn 2009 liittyen oppaat Iiris Ojala ja Mari Uotila kirjoittivat ja esittivät kirjoittamansa runon Museon yhteislauluillassa 15.7.

 

Emäntä:

Ruokaa tässä valmistelen,

klimppisoppaa hämmentelen,

ruuaksi porukan suuren,

jonka kiljuvan nälän jo kuulen.

 

On ruuaksi pataan heitetty,

soosit liemet keitetty.

Alkaa ateria valmis olla,

jota väki oottaa innolla.

 

Vielä leipää särvintä,

maitoa tuoretta ja lämmintä.

Sitten täytyy kelloa soittaa,

ruoka-aika koittaa.

(vellikello kumahti)

 

Renki:

Joko sitä ruokaa sais,

kun vellikello soida tais.

Nälkä mahassa jo karmii,

tässä renkipoika tuumii.

 

Emäntä:

Kyllä soppaa saa,

jotta jaksaa taas ahertaa.

Sopan keitin makoisan

reseptillä Ison Kaisan.

 

Renki:

Onpa köökis kippoi välineit,

kauhoi, nuijii, prännäreit.

Joka hommaan omat vehkeet,

hohtavat ja hehkeet.

 

Emäntä:

Menehän jo siitä syömään,

väki kyökkiin, pata pöytään.

Miehet naiset nyt syökää,

nälkää päähän lyökää.

 

Renki:

On vatsa täynnä, ei kurni maha,

poissa on nälkä paha.

Taas jaksaa olla, möllötellä,

vatta piukas köllötellä.

 

Emäntä:

Jouda jo renki töihin siitä,

emäntää kumarra ja kiitä.

Ruokahetki oho on,

lauluilta jatkukoon!

Kotiseutumuseon kesänäyttely 2008

OMPELIJAN TAIDONNÄYTTEET

ompelija Aksa Tammilaihon pukuja 1948 – 1958

 

Kotiseutumuseossa 8.6. – 24.8.2008

klo 11 – 18 (ma suljettu, samoin juhannus)

 

Loimaa-Seuran Kotiseutumuseossa kesän 2008 näyttelyn teemaksi valittiin ompelijan taidot. Joskus on väitetty, että vaatteet ovat naisten rakkain puheenaihe. Käytännön tarpeiden lisäksi ne palvelevat turhamaisuuttamme ja muodin herättämiä mielihalujamme. Vanhasa emännille tarkoitetussa opaskirjasessa todetaankin pukuompelun vaativan siksi paljon taitoa, että se on parasta antaa ammattiompelijan tehtäväksi.

 

Esimerkkinä taitavasta ompelijasta esittelemme loimaalaisen Aksa Tammilaihon, jonka valmistamia pukuja näyttelyssä on parisenkymmentä. Monet puvuista on ommeltu kotikutoisista kankaista tytöille ja naisille. Ostokankaat löytyivät Loimaalta Olga Salmiselta.

 

Aksan elämäkertatietoja, koonnut Raija Kouri.Kirjoitus perustuu pääosin Aksa Tammilaihon sisrentyttären, Inkeri Järven 5.5.2008 Marttilassa antamaan haastatteluun.

 

Ompelija Aksa Aleksandra Tammilaiho 1899 – 1997

TAITO KULKEE SUVUSSA

Ompelutyön voi sanoa olleen Aksalla valmiina verissä: jo hänen isoisänsä neuloi. Perhe asui aluksi Vampulan Hanhikosken Hanhen talon alueella ja muutti sieltä 1878 Soperon Ojaniityn torppaan. Maata siis viljeltiin mutta varsinaiselta ammatiltaan Alexander Björnroth oli räätäli. Aksan äiti on kertonut, kuinka isä istui pöydällä ja ompeli miesten vaatteita ja samalla opetti kylän mukuloita lukemaan. Niitä oli siinä ympärillä ja opetus kävi saman tien.

 

Aleksanterin vaimo oli Katariina Kristiina Tuomaantytär Huittisista, ja Huittisiin muutti myös tytär Amanda, Aksan äiti, meni palvelukseen taloihin. Ja sieltä hän sitten löysi Tammelinin.

 

Nuoripari tuli asumaan Loimaalle ja asettui vakinaisesti Hirvikoskelle. Perheeseen syntyi kolme tytärtä ja poika. Aksa oli lapsista nuorin ja vain kymmenvuotias, kun isä kuoli.

 

Ompelutaito oli siirtynyt isältä tyttärelle, Amandalle. Ja nyt taito oli tarpeen. Leskeksi jäätyään äiti elätti perhettä Loimaan Hirvikoskella ompelemalla. Hän oli tarkka ihminen, joka katsoi omassa perheessäänkin, että vaatteet olivat aina hyvät. Hän sanoi : ”Ei kukkaan näe, mitä mää syän, mut kaikki mäkkee, mitä mää paan päälleni.” Ja sievissä vaatteissa Aksa-tytärkin siis aina kulki. Hänestä se oli tärkeätä, miltä ulospäin näytti.

TARMOKAS TYTTÖ

Aksa kävi kansakoulun Hirvikoskella. Päästötodistus Loimaan Hirvikosken ylemmästä kansakoulusta 17.5.1913 osoittaa tytön ollen varsin teräväpäinen: todistuksen keskiarvo nousee pitkälti yli yhdeksän.

 

Tietysti Aksa sen ajan tavan mukaan meni heti nuoresta töihin, aluksi perheisiin pikkupiian paikkaa hoitamaan. Mutta hän oli tarmokas ja eteenpäin pyrkivä, seuraavaksi Aksa oli jo puatipuksuna, kauppa-apulaisena. Loimaalla toimi Loimaan Maanviljelijäin kauppa Osakeyhtiö ja Aksa oli siellä myyjänä ja myöhemmin myös myymälänhoitajana mm. Marttilassa.

 

Mutta sitten sattui vuonna 1926 niin, että Singer myi ompelukoneita ja järjesti kurssit Loimaalla kaikille koneen ostajille. Ja Aksa osti koneen ja osallistui kursseille. Ja hänestä tuli ompelija.

TAITAVA TYTTÖ

Myöhemmin äiti Amanda muutti Hirvikoskelta Martta-tyttärensä luo Metsärantaan, Heikkilään, asumaan. Siellä hän vielä ompeli perheen lapsille ja muillekin lähistön lapsille. Joltakin pojalta oli kyselty: ”Kukas sulle noin nätin takin on tehny?” Tähän poika oli vastannut, että ”Metsärannan emäntä, ja housut kans! Metsärannassa Aksa kävi usein, ajoi polkupyörällä, poikkesi myös Niittumäessä, toisen siskonsa Iidan luona. Siinä oli hänelle vaihtelua elämässä, kun ei itsellä ollut lapsia ja siskoilla oli liiankin kans, toteaa Inkeri Järvi. Tuliaisia oli aina, omenia, karamellejä, joulunakin jokaiselle oli paketti.

 

Tammelin-nimen Aksa muutti Tammilaihoksi 1930-luvulla. Elettiin kiivainta suomalaisuuden aikaa ja Loimaan kirkkoherra Sovijärvi piti tärkeänä, että kaikki suomensivat nimensä.

 

Aksa asui ja ompeli Hirvikoskella, pisimmän aikaa Milja Nurmen talossa. Aluksi hän asui talon alakerrassa, muutti sitten vinttiin, kun talon päähän tehtiin kahvila ja tilat tarvittiin siihen. Kun kahvila lopetettiin, Aksa muutti takaisin alakertaan. ”Yksi huone Aksalla vain oli”, Inkeri Järvi muistelee, ”ja niin tavattoman pieni pöytä, ja siinä hän leikkas, siinä saatto ilmestyä esimerkiks tommonen täyskello hame, oli vain moneen kertaan kangas taitettu.”

 

Aksa ompeli asiakkaitten tuomista kankaista. Kaavoja hän ei juuri ompelussa avuksi tarvinnut, jos joku oikein vaikea juttu oli, hän itse leikkasi paperista kaavan.

 

Aksa teki vaatteita ainoastaan naisille ja ompeli kotonaan, kuten jo isoisänsä ja äitinsä, ei käynyt taloissa ompelemassa, joskus saattoi sovittamassa käydä.

 

Aksa oli tunnettu tarkan ja hyvän käsityön tekijänä. Hänellä oli myös vahvuutena niin sanottu hyvä silmä ja hyvä maku. Kun häneltä kysyttiin, miten hän kykeni pitämään muistissaan asiakkaan valitseman mallin, kun työ saattoi toteutua vasta pitkien aikojen päästä, hän vastasi: ”En mää sitä aina niin muistakka, mut mää ajattelen, kummonen sille ihmiselle sopis, leikkaan semmosen ja sit se on ihan tyytyväinen.”

LUONNIKAS IHMINEN

Luonteeltaan Aksa oli ystävällinen, iloinen ja huumorintajuinen, nuorempana hiukan impulsiivinenkin, kertoo Inkeri Järvi. Hän saattoi sanoa, että lähdetääs sinne ja sinne, ja niin mentiin, lähdettiin Aksan kanssa milloin minnekin. Nuorena Aksa kävi myös tanssimassa. Sukulaistytölleen hän painotti ahkeran ja tunnollisen ja kunnollisen elämän arvoa, saattoi sanoa: ”Jos sää olisitki semmonen ko mää, mut sää oot semmonen hömpsö.”

 

” Tule raha ja mene raha, mut älä nokkani alle ruuhkaa tee!” oli hänen sanontansa, mutta kyllä hän silti oli tarkka rahan kanssa.

 

Aksa oli innokas lukija, luki tavattomasti niin kauan kuin silmät kestivät. Viimeisinä vuosina hän kovasti suri, kun silmänpohjan rappeutuma teki lukemisen mahdottomaksi. Hengelliset asiat olivat myös Aksalle tärkeitä, hänellä oli selkeä kotoa periytynyt uskonvakaumus.

 

Aksa oli musikaalinen ja harrasti kuorolaulua, kuului kirkkokuoroon kymmenet vuodet. Vielä kahdeksankymmenen korvilla hän saattoi sanoa, että ”kävimme vanhuksille laulamasa vanhainkodisa.”

 

Ystäväpiiri oli Aksalle tärkeä, vanhat ystävät läheisiä. Aksan kuoleman jälkeen löytyi kirjekuoria, kenttäpostia, ja sukulaiset ajattelivat, että nyt paljastuvat Aksan rakkaussuhteet, saadaan tietoa mahdollisista sulhasista. Mutta ne kirjekuoret pitivät visusti salaisuutensa: ”Mitä hullua, ne oli vallan tyhjät! Hän oli hävittäny kirjeet.”

 

1950-luvulla Aksa osti Karsatista omakotitalon, mutta huomasi pian, ettei se ollut oikea ratkaisu. Asiakkaat eivät tulleet sinne, kun talo oli syrjässä keskustasta ja omakotitalossa on monenlaista hommaa. Niin hän möi sen ja osti Hirvikoskelta Mäkipyssystä osakkeen ja asui siinä ainakin kaksikymmentä vuotta, lopun elämänsä. Aksa eli vanhaksi. Hän teki ompelutyötä jonkin verran vielä eläkeikäisenä. Kuntoaan hän ei juuri ehtinyt hoitamaan, mutta koneen polkeminen varmaan oli aika hyvä verenkierrolle, arvelee Inkeri Järvi, polkemisliike kävi kyllä kuntopyörästä.

 

Eikä hän aina kerinnyt syömäänkään. Sanoi joskus, ettei ollut syönyt koko päivänä, oli niin syventynyt työhönsä.

Copyright Loimaa-Seura r.y.  -  Tietosuojaseloste  -  Palvelun toteutus: JPmedia